perjantai 18. heinäkuuta 2014

Hajanaisia ajatuksia viikon varrelta


Luontorunotapahtuman julisteet tulivat tällä viikolla painosta ja kävimme levittämässä niitä ympäri Vaasaa graafisesta ilmeestä vastaavan Hannelen kanssa. Pidän suunnattomasti hänen luomastaan sulkahattupäisestä ihmishahmosta, jonka kasvoille taustakuva on roiskaissut pieniä tahroja. Mietin, millaisia ajatuksia hahmo ja käsky ”Näytä luontosi!” herättävät. Toivon niiden herättävän jopa pientä uhmaa ja kannustavan katkaisemaan omia henkisiä kahleita. Kyllä minäkin uskaltaudun lavalle lausumaan, kyllä minullakin on sanottavaa! Ja se lähimetsä/lapsuuden maisema/eläinlaji - kuinka he saattoivatkin (tai me saatoimmekin) antaa sen kadota!

Uhmasta huolimatta sanat tai kuvat eivät aina tule ulos helpolla. Me järjestäjät olemme haastaneet toisemme kirjoittamaan luontosuhteesta ainakin yhden blogitekstin verran kumpainenkin. Eli siitä teemasta, jota olemme haastaneet myös muut pohtimaan ja esittämään kuvan tai runon muodossa. Pitkitin tehtävään tarttumista sillä verukkeella, että ensin täytyy perehtyä. Lukea ajatuksia itseäni lukeneemmilta, imeä viisauksia vanhoilta eränkävijöiltä ja ekologeilta, ja vilkuilla ehkä jotain tilastojakin luontomme tilasta.

Mutta ei! Se olisi täysin tämän tapahtuman luonteen vastaista. Lopullisia, kiveen hakattavia ajatuksia on loppujen lopuksi hyvin vähän. Keskeneräisyydellekin täytyy antaa välillä tilaa. Ja kuten esimerkiksi biologi ja kirjailija Tiina Raevaara on osuvasti todennut Suomen Luonnon blogissa: luontosuhde on ennen kaikkea tunneside, eikä sitä voi luoda tiedon varaan. Ikävöikää ja rakastakaa, älkää tietäkö, Raevaara kannustaa. 

Seuraavassa tekstissäni ikävöin ja rakastan. Luontoa, tietenkin. Siihen asti, noudattakaa tekin Raevaaran neuvoa. Kirjoittakaa, kuvatkaa, ja lähettäkää tuotoksianne myös meille päin.

Emmi

P.S. Sylillinen kukkasia niille yrittäjille, jotka ovat jo ottaneet tapahtumajulisteen seinälleen: mm. Ekosoppi ja Vaasan Punnitse& Säästä.

P.P.S. Haluaisitko sinä julkaista tässä blogissa pohdintojasi liittyen esimerkiksi luontosuhteeseen, luontorunouteen tai luontokuvaukseen? Arvostaisimme sitä kovasti! Ota yhteyttä: vaasanluontoruno@gmail.com

P.P.P.S. Förlåt oss, att denna text är bara på finska. Vi gör vårt bästa för att hålla evenemanget och den här blogg tvåspråkigt, men översättningar kommer ofta liten senare.


perjantai 11. heinäkuuta 2014

På scenen på naturpoesievenemanget: Martin Karlsson


Martin Karlsson
är mångkonstnär och verkar inom områdena foto, film, text, musik och ljud. Martins tema är människans förhållande till naturen och han arbetar ofta tvärkonstnärligt och gränsöverskridande mellan konstgenrer och olika stilar.

Till hösten kommer han att hålla två utställningar i Vasa under namnet Soul Tattoo på Ritz 2.-30.9 och senare på Vasa stadsbibliotek 2.-30.11. Med namnet Soul Tattoo avses att naturen och vårt ursprung är som en tatuering på själen. Något som vi alltid bär med oss.

Han utkommer med boken Fågelflickan under detta år på eget förlag.

http://vimeo.com/martintheartist
http://www.behance.net/martintheartist
https://inthebeholderseye.wordpress.com/
http://martinsfotopoesi.wordpress.com/

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Lavalla luontorunotapahtumassa: Martin Karlsson

Martin Karlsson on valokuvan, elokuvan, tekstien, musiikin ja valojen kanssa työskentelevä monitaiteilija.

Martin käsittelee töissään ihmisen suhdetta luontoon ja hän työskentelee usein poikkitaiteellisesti ja rajoja rikkoen eri taidegenrejen ja -tyylien välillä.

Syksyllä Martinilla on Vaasassa kaksi näyttelyä nimellä Soul Tattoo. Näyttely on Ritzissä 2.-30.9. ja Vaasan kaupunginkirjastolla 2.-30.11. Nimi Soul Tattoo viittaa siihen, että luonto ja alkuperämme ovat kuin tatuointi sielussa. Jotain, mikä kulkee aina mukanamme.

Martinilta ilmestyy tänä vuonna kirja Fågelflickan omakustanteena.

http://vimeo.com/martintheartist
http://www.behance.net/martintheartist
https://inthebeholderseye.wordpress.com/
http://martinsfotopoesi.wordpress.com/

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

En ny uppträdare: Martin Karlsson

Vasabo mångkonstnären Martin Karlsson är med och framför sina dikter med gitarr och sång. Presentation av Martin kommer senare.

Innan dess, ögna hans webbsidor: http://martinsfotopoesi.wordpress.com/

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Osallistu Minun luontoni -näyttelyyn! Delta i Min natur-utställningen!

Nimetön lampi, Gerby, Vaasa.
En namnlös tjärn, Gerby, Vasa.
Kuva/ foto: Emmi Juutilainen
Runotapahtumaa edeltää luontoaiheinen näyttely, joka on esillä Ritzissä 25.-30.8. Minun luontoni -näyttelyyn toivotaan teoksia, joissa kuvastuu oma luontosuhde tai esimerkiksi lempipaikka Vaasassa. Kollektiiviseen näyttelyyn voi osallistua kuka tahansa runolla, valokuvalla, musiikkikappaleella, lyhytelokuvalla, sarjakuvalla tai piirrustuksella. Teoksia voi lähettää 15.8. asti. Katso lisäohjeet.

Tapahtumassa runonsa lausuvien sekä näyttelyyn osallistuvien kesken arvotaan luontoaiheisia palkintoja. Arvonta suoritetaan luontorunotapahtuman päätteeksi 30.8. Pääpalkintona on miniloma kahdelle Saaristotila Varpissa, Merenkurkun saaristossa. Näyttelyyn toivotaan tuotoksia myös lapsilta, joiden kesken arvotaan omia palkintoja, kuten luontoharrastukseen liittyviä kirjoja.

Ethän pidä rimaa liian korkealla – kaikenlaiset työt ovat näyttelyyn tervetulleita!

Palkinnot, aikuiset ja nuoret

  • Lahjakortti Maksamaan saaristossa sijaitsevalle Saaristotila Varpille. Majoitus, aamupala, illallinen ja välinevuokra (esim. kajakki) kahdelle.
  • Lehtitilaus vuodeksi: Suomen Luonto (julkaisijana Suomen luonnonsuojeluliitto) tai Finlands Natur (Natur och Miljö)
  • 20 euron lahjakortti Ekosoppiin (5 kpl)
  • Lounasseteli Veganaan (10 kpl)

Palkinnot, lapset
  • Lehtitilaus vuodeksi: Sieppo (Luonto-Liitto) tai Nuorten Luonto (Luonto-Liitto) tai Finlands Natur (Natur och Miljö)
  • Mystisen liskon etsijät -puuhakirja (Luonto-Liitto) tai Bella Barkborres skogsbok (Natur och Miljö) (2 kpl)
  • Tiina Hietikko-Hautalan Merenkurkun saaristosta kertova lastenkirja Jättiläisen jalanjälki tai Jättens fotspår (Österbottens hantverk rf) (2kpl)
  • Kuukkelin kaltaiset -lintuharrastusopas (Luonto-Liitto) tai Barnens fågelbok (Schildts & Söderströms) (2kpl)

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 
Poesievenemanget föregås av en naturutställning som visas i Ritz 25.-30.8. Min natur-utställningen kommer att bestå av verk som speglar ens naturförfållande eller en favoritplats i Vasa. Vem som helst kan delta i den kollektiva naturutställningen med en dikt, ett foto, ett musikstycke, en kortfilm, en serie eller en teckning. Verk kan skickas fram till den 15 augusti. Se Tilläggsanvisningar.

Bland de som framför sina dikter eller deltar i utställningen lottas ut priser som passar till naturens vänner.  Lottdragningen sker i slutet av Naturpoesievenemang den 30 augusti. Första priset är en minisemester till två i Skärgårdsläget Varppi i Kvarken. Vi hoppas att vi får verk även från barn för det lottas ut egna priser bland dem, till exempel böcker om hobbyer i naturen. Sätt inte ribban för högt – alla slags verk är välkomna till utställningen!


Priserna: vuxna och ungdomar
  • Presentkort till Skärgårdsläget Varppi som ligger i Maxmo skärgård. Inkvartering, frukost, middag och uthyrning av utrustning (t.ex. kajak) till två.
  • Ett års prenumeration på tidningen Suomen Luonto (publiceras av Finlands naturskyddsförbund) eller Finlands Natur (publiceras av Natur och Miljö)
  • Presentkort på 20 euro till Ekosoppi (5 st)
  • Lunchsedel till Vegana (10 st)
Priserna: barn
  • Ett års prenumerationpå tidningen Sieppo (Luonto-Liitto), Nuorten Luonto (Luonto-Liitto) eller Finlands Natur (Natur och Miljö)
  • Mystisen liskon etsijät-pysselboken (Luonto-Liitto) eller Bella Barkborres skogbok (Natur och Miljö) (2 st)
  • En barnbok om Kvarkens skärgård av Tiina Hietikko-Hautala: Jättiläisen jalanjälki eller Jättens fotspår (Österbottens hantverk rf) (2 st)

Uusi varmistunut esiintyjä: Vesna Haglund

....päätyi päivä kuulemahan, kuu kulta tähyämähän; aallot seisottui selällä, lainehet lahen perällä....
-Kalevala-

Meillä on ilo ilmoittaa, että kansanmuusikko ja Vaasan Kalevalaisten Naisten puheenjohtaja Vesna Haglund tulee runotapahtumaan vetämään kalevalaisen alkulämmittelyn. Vesnan esittely on luettavissa näiltä sivuilta myöhemmin. Tervetuloa Vesna!